Don't dream your life, live your dreams

Heipsis!

Annetaas nyt tähän ihan alkuun vähän taustatietoa... kaikesta. Eli olen kesällä 19-vuotta täyttävä tyttö ja valmistun nyt lukiosta. Aupair-vuosi heti lukion jälkeen on ollut varmana suunnitelmana vuoden ja vihdoin se on käymässä toteen.

Alunperin suuntana piti olla USA, jonne olisin lähtenyt jonkun järjestön kautta. Ilman järjestöä viisumin saanti on tietääkseni lähes mahdotonta. Ehdinkin käydä Euraupairin haastattelussa, saada kaikenmaailman lomakkeita täytettäviksi ja tulin jopa hyväksytyksi aupair-ohjelmaan. Valmistelurumba olisi ollut kuitenkin liian aikaa vievä. Laiska kun oon niin jätin leikin sikseen. Olisi tarvinnut terveystodistuksen, täyttää kymmeniä papereita, käydä viisumihaastatteluissa, kirjoittaa 'Dear family' -kirje ja muuta paskaa. Päätinkin lähteä yksityisesti, eli ilman järjestöä, Britteihin.

Aloin etsiä perhettä Briteistä ja Irlannista. Etsin monta kuukautta, kuitenkin tuloksetta. Vaivuin melkeen epätoivoon. Perheet eivät vastanneet viesteihin tai valitsivat jonkun toisen au pairin. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi etsimistä. Sitten ihan yhtäkkiä halusinkin Australiaan. En vieläkään tiedä miten ja ennen kaikkea miksi, kiinnostus Australiaa kohtaan heräsi mutta aloin etsiä perhettä myös sieltä, Britannian ja Irlannin lisäksi.

Perheitä tuli ja meni mutta mikään ei tuntunut oikealta. (Lue: ne kaikki oli muualta kuin Ausseista ja siinä vaiheessa olin jo päättänyt haluavani Australiaan.) Lopulta tärppäs. Perhe Sydneystä otti muhun yhteyttä ensin ja kiinnostuin heti. Viestiteltiin pitkään ja juteltiin kerran Skypessä. Sitten perhe ilmoitti viikon päästä valitsevansa seuraavan au pairinsa. Siinä sitte viikon kärvistelin ja varmaan kaikki tutut sai moneen kertaan tuon viikon aikana kuulla kuinka mua jännitti ja kuinka en millään jaksanut odottaa perheen päätöstä. Lopulta Se päivä koitti, ja kävin aamupäivän aikana tsekkaamassa sähköpostin varmaan kymmenen minuutin välein. Viimein, kellon ollessa neljä, oli viesti tullut. "Congratulations, we think that you will fit really well.." Siinä vaiheessa mä itkin ja nauroin ja hypin seinille. Mä lähtisin Australiaan! Ja se tapahtuis ihan oikeesti. Ite olin innosta ja jännityksestä sekasin ja sitte äiti tulee ja pamauttaa: "No, mä oisin kyllä toivonu, et oisin menny Englantiin." Thanks mum. Vaikka kyllähä se ihan ilonen mun puolesta on, ei siinä mitää, mut tollasen letkautuksen sä kaikkein viimesenä haluut tossa tilanteessa kuulla.

Ja sitte päästäänki siihen, kuinka rahaa palaa (mut onhan se kai sen arvosta??). Eli nyt on sitte hankittava working holiday -viisumi (210e), matkavakuutus (hinta ei vielä varmaa mutta sadoista euroista puhutaan), kansainvälinen ajokortti (n. 30e) ja lentolippu (728e, matka-aika n. 22h ja yhdellä populla). Niin ja tuliaiset tietty. Ja kannettavalaukku. Ja iiiso matkalaukku, jollen porukoiden laukkua saa. Ja kaikkea muuta tarvittavaa. Miinuksen puolelle mennään ja köyhdyn, mut onneks se ei haittaa. Mulla on edessä vielä ainaki 40 vuotta aikaa tehä rahaa ja vaurastua.

Viisumihakemus laitettiin muutama päivä sitten menemään, varmaan kohta tulee vastaus, jonka kaiken järjen mukaan pitäs olla, et viisumi on hyväksytty. Vakuutustarjouksia oon pyytäny Tapiolalta, Pohjolalta ja Lähivakuutukselta. Viimeseltä ootellaan vielä vastausta mut ton Pohjolan tarjous oli sen verran hyvä, et sen taidan valita. Kansainvälisen ajokortin kanssa oon ihan liian myöhässä, nyt pitää vaan toivoa, et sen saamisessa ei kovin kauaa mene, lähtöhän on jo melkeen kuukauden päästä!! Lennon oon jo löytäny, liput pitäis vaa enää ostaa.

Tuliaisten kanssa oon kyl ihan pulassa. Lapsille vien ainakin Tatun ja Patun This is Finland -kirjan, mut pitäis varmaan jotain kivaa vielä kehittää. Mulla ei myöskään oo harmainta aavistusta siitä, mitä vanhemmille pitäis viedä. Muutama tyyppi on ehdottanu muumimukeja, mut pitää vielä miettiä.

Tässä muutama kuva vielä weheartista. Tuolla aion siis seuraavan vuoteni viettää!